Ideat ovat hallitsemattomia luontojaan.

Ateena vai areena?

En yhdistäisi hedonismia nuoruuteen. Iän myötä oppii arvostamaan hyvää oloa.

Miten paljon saisikaan aikaan, jos pitäisi tekojaan hyvinä ja kauniina ja sanojaan tosina.

On mahdollista, ettei itseironiani ole niin nöyrää eikä niin romanttista kuin kuvittelen.

Avaruussiirtokunnat ovat musertavan nostalgian pesiä. Kuvittele: kylmä tyhjiö alkaa heti ulko-ovelta.

Kun runoilija päättää kouluttaa itselleen lukijakunnan, syntyy esoteerinen liike.

On elokuu, ihmisen tehtävä on muistaa pilvet ja pölyhituset ja lyhytikäiset hyönteiset.

Mitä on ihmisenä kypsyminen? Loppukesän melankolia saa vuosi vuodelta uusia kerroksia, kierroksia.

 Miten uni onkaan kuin valvetta koetumpi kokemus.

 Tosiasioista masentavimpia ovat realiteetit eli olosuhteet.

Haluamme edes traumatisoitua jostain ihmistä suuremmasta.

Sotien syyt ovat maailmankostamukselliset.

Mitä ajatteluun tulee, ja tuntemiseen, koen olevani vasta alussa.

Mikä vallantunne: keksiä itse se kone, jonka orja on.

 En raaskisi alistaa kieltä omille mielipiteilleni.

 Tunneilmaisu on helppo maali, tunne tunnetusti vaikea,

 Mitä pyydän kirjoilta? Lupaa vetäytyä omaan rauhaan, kääntyä sisäänpäin.

 Mietelause, myöhästynyt möläytys.

Erityisen mielenkiintoni kohteista en ole mitään erityistä mieltä.

Perustan perusteista ja menetelmätkin menettelevät, mutta välineistä en juuri välitä. Mikä taipumus tämäkin on?

 En tahdo huijata lukijaani, annan kielen noitua hänet.

 Hamuan.

Haluan uskoa, että kaikki on mahdollista, mutta on mahdollista, ettei kaikki ole.

Anna minun jakaa kompleksini kanssasi.

Anna minulle kieli jolla jakaa jakamaton.

Esteetti elää esteistä. Esteetikko kartoittaa esteitä.

Voisiko traaginen romantikko olla seksuaali-identiteetti?

 Estetismi luo esteitä.

Vaikka miten siristelee, musta mieli ei näe valon tarkoitusta.

 Informaatiotulva ei naurata.

 Runous kirjoitetaan sisämarginaaliin.

Uskottavuus on totuuden kavalin vainooja.

 Käytän paljon aikaa ihmettelyyn.

Kieli on kiinni ihmisessä ja toimii.

Kieli on merkillisen ohut ja pitkä.

Turhamaisuudellani ei ole rajoja. Se vetää ne itse.

Oikeastaan taidan pelätä 

ajatusteni tulemista esiin.

Me elämöijät, me lihanaamioiset haamut.

Mutta järjestelmän näkökulmasta pakotiet ovat umpikujia.

Mitä voin sanoa taiteesta itsehoitona: uppoutuminen pitää pinnalla.

Itsevarmuus säilyy varmimmin, kun toimii samoin kuin toiset.

 Luultavasti ajattelen liikaa, mutten jaksa ajatella tätä.

Odotettiin tietoyhteiskuntaa, 

saatiin mielipideyhteiskunta.

Olen ihminen, enkä löydä ongelmatonta näkökulmaa mihinkään inhimilliseen.

Joa poliittinen ajattelu on sitä, ettei suostu ymmärtämään vaikka ymmärtää, filosofinen ajattelu on sen vastakohta.

Asiayhteyksistä irrottaminen tekee ihmiselle harvoin hyvää.

Milloin ja miten omimmaksi alakseni
valikoituivat työläät hyödyttömyydet?

Uskonko sananvapauteen, ellen kunnioita omien sanojeni vapautta?

Valloittaa. Maittaa.

Jos tieto olisi valtaa, miten se
maittaisikaan vallanhimoisille.

‪Et ole merkittävä, olet merkittyvä.‬

‪Olisin mielelläni merkittävä vaikuttuja.‬

Jos tieto olisi valtaa, miten se
maistuisikaan vallanhimoisille.

Kuluttajalähtöisyys tuottaa kulunutta kieltä.

Puiden silmut, päiden silmät.

Yhteystyö on voimaa. Yhteys on työvoimaa.

Vaatiiko tämä outo aika outoja teoksia, vai vastustaako se niitä, vai vaatiiko vaikka vastustaa?

Mieluiten olemme niiden hyljeksittyjen puolella, joita emme itse hyljeksi.

Lasken leikkiä, lasten leikkiä. Lasken leikkiä.

Oppineeksi tulee toisin kuin ajatelleeksi.

Lapsena pidin epäpoliittisista eläimistä.

Siksikö olen aina suuna päänä, kun en koe saavani suunvuoroa päässäni?

Salaliittoteoria saattaa olla 

käytännöllisin salaliiton laji.

Maailma on litteä, Maa pallo.

Ranskan maa, saksan kuu, suomen kraatteri.

Vain realiteetit voivat erottaa meidät rakkaista faktoistamme.

Jos tuntisin itseni, tuntisinko jotenkin toisin?

Ryhmäpaine pyhittää keinot.

Kiinnyn puihin. Surullista.

Kirjoitan korjatakseni itseäni.

Kirjoitamme, jotta tyhmyytemme viettelisi ja vainoaisi tuleviakin polvia.

(Cioranilainen kitkeryys sopii mainiosti mätäkuuhun, 1.8.2019)

Pelkureista suurin hallitsee pelolla.

Olisi hienoa luonnehtia itseään sanalla "pienuudenhullu". Mikä harmi, että se olisi liioittelua!

epäily, kaukovarjostin, etälamautin, 

päivänseisaus, pystyyn noussut tie

vuorikiipeilyn faustilainen houkutus

Kaikki mikä ei tunnu pitää maaiman yllä.

Kuvittele instituutio, jonka vaikuttamiskeinot eivät tunnu miltään.

Laulaja haluaa miellyttää.

Osa tunteista kestää huonosti kuljetusta.

Maalla voi kuulla.

•••

Maalla saa kuulla.

Haaveissaan eläjä ei pyri haaveitaan kohti vaan elää niissä tässä ja nyt.

Porvari on sellainen ihminen, joka pitää pyhävaatteita töissä.

Saunapyyhkeissä ei ole taskuja.

Toistun, muistun. Olen toisia, muita.

Ei niin yleistä asiaa, etteikö siitä saisi yksityistä pakkomiellettä.

Ajat muuttuvat ja sopeutumisvaikeutemme niiden mukana.

Mikä soi ja komplisoi?

Tai: Ei kai minua muu huolestuta kuin ihmisten kolkkous.

Ei kai minua huoleta muu kuin ihmisten kolkkous.

Yhdelle köyhyysloukku, toiselle koukun löyhyys.

Mikä on runouden viimeinen sana?

Liian paljon etunäkökohtia, liian vähän näköalapaikkoja.

Tahdon sanoa, minä en jaksa uskoa lyriikkaan. Jaksan uskoa, mikä sinusta on ehkä sietämätöntä.

Kaksi erilaista mystisen ykseyden kokemusta.

Kärjistetty ja yksinkertaistettu arkkitehtuurioppi: minusta tuntuu siltä, miltä ympärilläni näyttää.

Se on aforistista, minkä voi juuri ja juuri sanoa.

Minusta on kivaa olla abstrakti ja kompleksinen. Anna sen häiritä.

Marginaaleissa teksti kasvaa paperin sisään kuin puun juuristo.

Nostalgia on nykyajan perimätietoa.

Ei saavutusta ilman tuuletusta eikä savua ilman saastetta.

Haluaisin kirjoittaa proosafiktiota, mutta ihmistuntemuksen illuusiot väsyttävät.

Kiintymys yleistyy vakaumukseksi.