Runo pyörii pyörällä päästään.

Moni huolekkaana, harva huolella.

Käsi sydämelle, voiko kukaan meistä sanoa varmuudella yltävänsä edes todelliseen keskinkertaisuuteen?

Normin ongelma: kuka kannattaa sitä aidosti?

Suomalaisen muotokuva

Suolta tuli, suotta häpesi, suohon sortui, suoriutui.

Suoriutuminen on surullinen tapa kuolla rämeeseen.
-Kari Hongisto

Kun vartumme toisiimme, syntyy läpitunkematon.

Missä on paras kysyä, mistä tässä kaikessa on kyse?

Ilmasto lämpenee, ruuti kuivuu.

Toivoa, että inspiraatio osoitetaan merkityksettömäksi, jotta voi vapautua siitä.

Kuin aforismi leikin itsenäistä.

Muunnelma 3

En kasva ulos unelmistani. Taidetta en kannata.

Päinvastoin. Päinvastoin. 

Muunnelma 1

Kuka vartioisi itsensä vartijoita?

Muunnelma 2

Ymmärtämättä on hyvä olla:
Ihminen on minkä ymmärtää. 
Ymmärtäminen on surutyötä.
Toisen ymmärtäminen, itsensä.

Tiedän, en halua ottaa kantaa.

Juurilla on ahdasta.

Kaikki tästä on yl(e)istys.

Kaikille kuuluu sisäinen Otaniemi.

Sitten?

Kuka sitten on runoilija?

Irvailija teeskentelee myötähäpeää, uskottelee sen todistavan jostain. Mitä me teemme sillä?

ymmärtää
hämärtää

hämärtää
ymmärtää

Jos runoilija ei kirjoita itsestään niin kuka sitten?

Voinko löytää itseni toisen luota?

Kirjoittamisesta on tullut minulle vetäytymisen tapa, vaikka se voisi olla muuta.

Kummallista, miten runolliselta tuntuu enin siitä, mitä saatan hajamielisesti hokea itselleni itsekseni.

(Itserakkautta eittämättä.)

Ajatus on vanha mies, joka ei ole sukulainen.

Et voi astua kahdesti samaan virkaan.


Et voi astua samaan virkaan kahta kertaa.

Miten on kaikista maailman asioista mahdollista vihata toisia ihmisiä, ja useita kerralla?