Rakentava kritiikki olisi rakentavaa itsekritiikkinäkin.

Tyhjää harovia kaipuita, mitä teen kaikilla niillä?

Pursun kukkura.

Loputon lapsuus, hämmennysvara.

Järvetön näkymä, järjetön kaipuu.

Maa ei pysy pystyssä.

Kun totuus ei riitä, puhutaan vastuusta.

Kun totuus on liikaa, puhutaan vastuusta.

Häntä lukee kuin kireää nidettä.

Viha ja rakkaus, antautumisen vaatimuksia.

Miten tuntea tunteita ilman tunteiden väliintuloa?

Harvalla varaa alistua.

– Joo, tällä tavoin minä ajattelen. Äitinikin sanoo, että minä ajattelen näin.

Puolustusmenot, suojeluraha.

Niin paljon helpompaa suojella kuin tukea.

Uskon, koska näin. Tiedän, koska luin. Olen oikeassa olosuhteiden nojalla.

Melankolia edistää kirjoittamista muttei juuri muuta, juurii muun.

Perustella perustoja, kastella vettä.

Perustella perustoja, kuin kastella vettä.

Sielun vihollinen vähättelee sen hätää.

Periaatteet, verivaattet.

Hulluus ja tyhmyys, rakkaus ja viha.

Vaatimattomuus kaunistaa elävää, kuollutta kunnia.

Ironinen, pohjattoman vakava toisin sanoen.

Häpeä suojaa lemmentuskilta.

Ilmaisu vai ilmiasu?