Ajat muuttuvat ja sopeutumisvaikeutemme niiden mukana.

Mikä soi ja komplisoi?

Tai: Ei kai minua muu huolestuta kuin ihmisten kolkkous.

Ei kai minua huoleta muu kuin ihmisten kolkkous.

Yhdelle köyhyysloukku, toiselle koukun löyhyys.

Mikä on runouden viimeinen sana?

Liian paljon etunäkökohtia, liian vähän näköalapaikkoja.

Tahdon sanoa, minä en jaksa uskoa lyriikkaan. Jaksan uskoa, mikä sinusta on ehkä sietämätöntä.

Kaksi erilaista mystisen ykseyden kokemusta.

Kärjistetty ja yksinkertaistettu arkkitehtuurioppi: minusta tuntuu siltä, miltä ympärilläni näyttää.

Se on aforistista, minkä voi juuri ja juuri sanoa.

Minusta on kivaa olla abstrakti ja kompleksinen. Anna sen häiritä.

Marginaaleissa teksti kasvaa paperin sisään kuin puun juuristo.

Nostalgia on nykyajan perimätietoa.

Ei saavutusta ilman tuuletusta eikä savua ilman saastetta.

Haluaisin kirjoittaa proosafiktiota, mutta ihmistuntemuksen illuusiot väsyttävät.

Kiintymys yleistyy vakaumukseksi.

Kysy päivältä mikä on totta ja yöltä missä on mieltä.

Päästä niskastasi irti. Päästä itse niskastasi irti.

mitä sykli suuhun tuo